tiistai 28. huhtikuuta 2015

Blogifaktaa ja markkinointiviestinanalyysiä

Luento 5.2.2015


Tänään oli toinen asiakaslähtöisen viestinnän suomen kielisen osuuden tuntimme ja käsittelyssä oli blogin kirjoittaminen. Luimme blogeihin liittyviä tekstejä ryhmissä, joiden jälkeen opetimme tekstien pääasiat muille ”kotiryhmän” jäsenille. Jutut eivät mielestäni sisältäneet hirveästi uutta informaatiota. Uutta olivat ehkä lähinnä yksityiskohdat siitä, minkä pituisia kappaleiden tai lauseiden tulisi olla, mikä on minusta makuasia. Monet asiat olivat myös melko itsestään selviä, esimerkiksi se, että kuvien käyttöön oltava lupa tai että blogiteksti on aloitettava mielenkiintoisesti. Ihme, ettei teksteissä puhuttu mitään tekstien otsikoinnista. Tai ehkä puhuttiin, mutta ryhmäkaverini eivät siitä puhuneet.


Lisäksi analysoimme ryhmissä eri yritysten digitaalista markkinointiviestintää. En muista enää meille jääneen yrityksen nimeä, mutta kyseessä oli oppikirjakustantamo. Emme pitäneet näkemästämme, kyseisessä uutiskirjeessä oli mielestämme aivan liikaa tekstiä ja erilaisia tuotteita sekaisin. Tehtävä oli kuitenkin mielestäni opettavainen, koska en ole ennen hirveästi arvioinut uutiskirjeitä markkinoinnin näkökulmasta, vaikka olisi ehkä pitänyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti